
Talous- ja HR-ohjelmistoja tarjoava Finago siirtyy seuraavaan kasvuvaiheeseen vahvistettuaan asemansa Pohjoismaissa ja yllettyään vahvaan kaksinumeroiseen kasvuun. Lars Engbork on aloittanut konsernin toimitusjohtajana johtamaan yhtiön kasvua ja alustan kehittämistä nopeasti muuttuvalla toimialalla. Engborkilla on pitkä kokemus pilvipalveluiden ja tekoälyn hyödyntämisestä liiketoiminnan kasvun vauhdittamisessa.
Engbork aloittaa tehtävässään vahvan kasvun vaiheessa. Vuoden 2024 lopussa yhtiön vuosittainen toistuva liikevaihto (ARR) oli noin 180 miljoonaa euroa, kasvu jatkui vuonna 2025 vahvana kaksinumeroisin luvuin. Tämä ajanjakso merkitsi Finagon siirtymää aidosti pohjoismaiseksi ohjelmistoyhtiöksi. Useita liiketoimintoja yhdistettiin yhdeksi kokonaisuudeksi, joka palvelee tilitoimistoja, pk-yrityksiä ja yrittäjiä kattavalla ja skaalautuvalla ohjelmistoekosysteemillä.
Oman toiminnan vahvistamisen rinnalla Finago tekee yritysostoja kirjanpito-ohjelmistomarkkinan konsolidoituessa. Maaliskuussa Finago ilmoitti allekirjoittaneensa sopimuksen suomalaisen finanssiteknologiayhtiö UKKO.fi:n liittymisestä osaksi Finago-konsernia. Kauppa jatkaa yhtiön laajentumista aiempien Heeros- ja 24SevenOffice-yrityskauppojen jälkeen.
”On todella innostavaa liittyä yritykseen tässä vaiheessa, kun kasvu on voimakasta ja meillä on sekä mittakaava että osaaminen edetä entistä nopeammin.” sanoo toimitusjohtaja Lars Engbork. ”Elämme kahden merkittävän murroksen keskellä: tarve sujuville prosesseille kasvaa, ja samalla tekoäly muuttaa toimialaa nopeasti. Tilitoimistojen rooli muuttuu entistä strategisemmaksi, kun työn painopiste muuttuu datan käsittelystä sen ymmärtämiseen ja tulkintaan. Yhdessä Finagon tiimin kanssa keskitymme kehittämään helppokäyttöisiä ja luotettavia ratkaisuja, jotka säästävät aikaa, vahvistavat asiakassuhteita sekä varmistavat työn tarkkuuden, sääntelyn noudattamisen ja koko prosessin kattavan hallinnan.”
Ihmiset ovat Finagon strategiassa tärkeässä asemassa. Yhtiö investoi osaamiseen sekä hyödyntää tekoälyä kasvun edistämiseksi.
“Tekoälyn avulla voimme tuottaa asiakkaillemme lisää arvoa automaation, paremman ymmärryksen ja joustavuuden kautta luotettavassa ja vaatimukset täyttävässä alustassa. Pelkästään viime vuonna tekoäly auttoi tilitoimistoasiakkaitamme tehostamaan työskentelyä arviolta 10 000 työpäivän edestä”, Lars lisää. “Kun tuote oppii ja kehittyy jatkuvasti, asiakkaat saavat siitä ajan myötä enemmän irti. Tämä parantaa asiakaspysyvyyttä, lisää sitoutumista ja tukee skaalautuvaa kasvua.”
Finago arvioi henkilöstömääränsä nousevan noin 1 000 työntekijään vuoden loppuun mennessä. Samalla se on ottanut käyttöön omistajansa KKR:n tukeman yhteisomistusohjelman, jossa kaikki vakituiset työntekijät pääsevät mukaan henkilöstön omistusjärjestelyyn ja hyötymään yhtiön menestyksestä.
Lehdistön yhteydenotot
Viestintäpäällikkö Kirsi Nystén, [email protected] , 044 410 3587
Finago
Finago on yksi Pohjoismaiden johtavista yritysohjelmistoja tarjoavista yhtiöistä. Finago auttaa tilitoimistoja pysymään kehityksen kärjessä tarjoamalla luotettavia ratkaisuja ja tiivistä yhteistyötä. Skaalautuvaa ohjelmistoekosysteemiä tukee vahva paikallinen asiantuntemus, joka auttaa yrityksiä kaikissa kokoluokissa hyödyntämään dataa tehokkaasti päätöksenteossa. Finago on ollut mukana YK:n Global Compact -aloitteessa vuodesta 2023 ja on sitoutunut sen vastuullisen liiketoiminnan periaatteisiin. Edistymistä arvioi vuosittain EcoVadis. Finagon pääkonttori sijaitsee Espoossa, ja sillä on toimistot myös Ruotsissa, Norjassa ja Malesiassa. Yhtiö työllistää yli 850 henkilöä, ja sen liikevaihto vuonna 2024 oli yli 170 miljoonaa euroa.
finago.com