Suomalaiset käyttävät tekoälyä aktiivisesti, mutta eivät luota siihen

Suomi erottuu Pohjoismaissa tekoälyn aktiivisena käyttäjänä, ja tekoälyn hyödyntäminen on Suomessa jo arkipäivää. Suhtautuminen autonomiseen tekoälyyn on kuitenkin edelleen varovaista.

EY:n tuoreen AI Sentiment 2026 -tutkimuksen mukaan 85 prosenttia suomalaisista on käyttänyt tekoälyä viimeisen puolen vuoden aikana, mikä on Pohjoismaiden korkein osuus. Käyttö on yleistä erityisesti tilanteissa, joissa lopputulos on helposti tarkistettavissa, kuten tiedonhauissa, sisällöntuotannossa ja arjen suunnittelussa.

”Suomalaiset näkevät tekoälyssä selvästi arvoa. Uskomme sen mahdollisuuksiin parantaa tehokkuutta ja tuottaa parempaa vastinetta rahalle, mutta samalla suhtautuminen riskialttiimpiin käyttötapoihin on vielä varovaista”, sanoo EY:n partner Roope Hyöky.

Luottamus, turvallisuus ja kontrolli huolestuttavat

Vaikka tekoälyn käyttö on Suomessa laajaa, luottamus autonomisiin tekoälyratkaisuihin kehittyy hitaammin. Vain 9 prosenttia suomalaisista kertoo käyttäneensä itsenäisesti toimivaa, käyttäjän puolesta päätöksiä tekevää tekoälyä, kun globaalisti vastaava osuus on 16 prosenttia. Kansainvälisessä vertailussa Suomi sijoittuu autonomisen tekoälyn käytössä ja sitä koskevassa sentimentissä lähelle häntäpäätä.

”Autonominen tekoäly edellyttää käyttäjältä luottamusta siihen, että järjestelmä toimii läpinäkyvästi, turvallisesti ja ihmisen asettamissa rajoissa. Suomessa tekoälyyn suhtaudutaan pragmaattisesti: sitä käytetään mielellään, kun riskit ovat hallittavissa ja ihminen säilyttää kontrollin”, Hyöky sanoo.

Tutkimus osoittaa, että huoli tietoturvasta ja vastuukysymyksistä on Suomessa pitkälti linjassa globaalien havaintojen kanssa. 66 prosenttia vastaajista pelkää tekoälyyn liittyviä tietoturvariskejä, ja 73 prosenttia on huolissaan väärän tai harhaanjohtavan tiedon yleistymisestä. Myös ajatus siitä, että ihminen säilyttää viime kädessä päätösvallan, on suomalaisille tärkeä.

Yrityksillä keskeinen rooli

Yrityksillä on ratkaiseva rooli luottamuksen vahvistamisessa. Pohjoismaissa tekoälyn käytön hidasteena näyttäytyy erityisesti osaamisen ja käytännön kokemuksen puute, vaikka digitaalinen perusta on vahva.

”Tekoäly siirtyy nopeasti avustajasta kohti päätöksentekijää. Ne organisaatiot, jotka onnistuvat yhdistämään tekoälyn hyödyt, käyttäjien luottamuksen ja vastuullisen hallinnan, ovat vahvoilla tulevaisuuden kilpailussa. Tähän yritysten pitäisi nyt panostaa, jotta pysymme mukana kehityksessä”, Hyöky sanoo.

Tutkimus osoittaa, että tekoälyn käyttöönotto etenee nopeammin kuin siihen liittyvä luottamus. Tämä korostaa tarvetta kehittää ratkaisuja, jotka ovat paitsi tehokkaita myös läpinäkyviä ja turvallisia. Kyse ei ole enää tulevaisuuden visioista, vaan parhaillaan käynnissä olevasta muutoksesta.

Tutkimuksesta

EY AI Sentiment 2026 -tutkimus perustuu yli 18 000 vastaajan kyselyyn 23 maassa. Tutkimus kartoittaa tekoälyn käyttöä, siihen liittyviä asenteita, luottamusta sekä odotuksia eri markkinoilla.

How AI use is shifting from assistive to autonomous | EY Finland

Roope Hyöky
Partner, Consulting
[email protected]
p. 040 830 3641

EY | Building a better working world

EY rakentaa paremmin toimivaa maailmaa luomalla arvoa asiakkaille, henkilöstölle ja yhteiskunnalle rakentaen samanaikaisesti luottamusta pääomamarkkinoilla.

Datan, tekoälyn ja edistyneen teknologian avulla EY:n tiimit auttavat asiakkaita muovaamaan tulevaisuutta itsevarmuudella sekä kehittämään ratkaisuja tämän päivän ja huomisen suurimpiin haasteisiin.

EY:n tiimit toimivat laaja-alaisesti tilintarkastuksen, konsultoinnin, laki-, strategia-, vero- ja transaktiopalveluiden parissa. Toimialakohtaisen asiantuntemuksen, maailmanlaajuisen monialaisen verkoston ja ekosysteemikumppaneiden ansiosta EY:n tiimit tarjoavat palveluita yli 150 maassa.

Muokkaamme yhdessä tulevaisuutta itsevarmuudella.

Lisätietoja organisaatiostamme löytyy osoitteesta www.ey.com/fi.

Avainsanat: